Maanmittauksia tekemässä

Maanmittauksia tekemässä

Viime syksynä minulle meinasi käydä varsin köpelösti, kun olimme tekemässä ystäväni Antin kanssa maanmittausta syvällä Etelä-Savossa. Urakkamme ei todellakaan rajoittunut vain yhteen päivään, vaan olimme reissussa yhteensä parisen viikkoa. Kohteena oli Savonrannan alue, jonka mittauksista oli ihan liian kauan aikaa, ja siksi ne olivatkin meillä ensimmäisenä listalla kesän jälkeen.

Savonranta on todella pieni paikkakunta, joka onkin nyt liitetty jo osaksi Savonlinnaa. Kuitenkin alueen oma identiteetti on vahva ja ihmiset Savonrannassa mieltävätkin edelleen olevansa vain ja ainoastaan Savonrantalaisia. Joka tapauksessa tuolla oli meidän tarkoitus viettää seuraavat pari viikko ayhdessä Antin kanssa ja olimme saaneet vuokrattua oikein kotoisan vinttiasunnon eräältä leskirouvalta.

Joka aamu lähdimme aikaisin ja palasimme myöhään, sillä tehtävää oli oikeasti aivan järjetön määrä. Toisen viikon keskiviikkoaamuna lähdimme töihin normaaliin tapaamme, reput täynnä eväitä ja leskirouvan toivotukset korvissamme. Päivä kului nopeaan ja söimme eväät ja nautimme lounastauolla syksyisistä auringon säteistä kasvoillamme.

Kun tuli aika pakata laukut ja lähteä rankan päivän jälkeen kohti majapaikkaa, olimme suoraan sanottuna iloisia, sillä jostain kumman syystä hirvikärpäset olivat kiusanneet meitä koko päivän ajan ja itikoitakin oli ollut tavallista enemmän. Haaveilimme saunasta, jonka leskirouva oli meille luvannut lämmittää. Kuljimme kohtia autoa ja ilta alkoi pimentyä ja pieniä vesipisaroita ripotteli taivaalta päällemme. Matka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja lopulta Antti puki meidän kummankin mietteet sanoiksi. Meidän olisi pitänyt jo olla autopaikalla aikoja sitten? Mutta olimme kävelleet jatkuvasti hiekkatietä poikkeamatta siltä hetkeksikään. Olimme todella ymmällämme ja vaikka meillä kummallakin oli puhelimet mukana, oli Antin puhelimesta akku loppunut ja minulla ei jostain kumman syystä ollut kenttää? Päätimme ottaa kartan esille ja katsoa, missä oikein olimme.

Tuli ilmi, että olimme lähteneet mittauspaikalta väärään suuntaan, eli hiekkatie kyllä oli oikea, mutta suunta väärä. Emme kertakaikkiaan voineet uskoa tätä todeksi, sillä olimme kumpikin kokeneita luonnossa liikkujia, maanmittaajia ja suunnistajia. Kyllähän me lopulta löysimme autolle, mutta olimme siinä vaiheessa jo litimärkiä ja todella uupuneita.

Leskirouva oli kuitenkin pitänyt meille saunaa lämpimänä ja pääsimmekin suoraa päätä lämpöisiin löylyihin ja siitä nukkumaan. Kyllä täytyy sanoa että nolotti aikalailla, kun leskirouva kysyi miksi meillä oli kestänyt niin kauan ja jouduimme kertomaan hänelle koko tarinan.

Mutta pääasia on kuitenkin, että loppu hyvin, kaikki hyvin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *