Tänään haluan jakaa teidän kanssanne tarinan siitä, kuinka minä ja rakas vaimoni tapasimme. Siinä oli vaikuttamassa monta eri asiaa, suurimpana ehkä kuitenkin viehtymykseni maanmittaukseen ja karttoihin.
Joudumme palaamaan vuoteen 1991, kauniiseen sekä kuulaaseen syyspäivään. Tarkemmin sanottuna oli lauantai ja minulla aikaa mieliharrastukselleni eli metsässä samoiluun ja karttojen piirtämiseen. Tukevan aamiaisen jälkeen lähdin matkaan, reppu täytettynä eväillä ja maanmittaus laitteistolla kuten kompassilla, takymetrilla ja vanhalla kunnon nuoralla. Ilma oli todella kirkas ja sellainen raikkaan kirpakka kuin se vain kauniimpina alkusyksyn päivinä voi Suomessa olla. Ruskaa oli jo läikittäin ympäri metsää ja käki kukkui metsän vierellä olevan järven rannoilla. Samoilin hyvillä mielin metsässä ja pysähtelin silloin tällöin tekemään mittauksia ja merkitsemään ne ylös vihkooni. Olin valinnut kyseisen alueen, koska tutkimuksieni mukaan tälle alueelle ei oltu sitten vuoden 1812 tehty uutta karttaa, vaan se oli jäänyt kuin varkain unholaan. Nyt halusin tehdä itse alueesta kartan ja verrata sitä tuohon vanhaan karttaan nähdäkseni uusien maanmittausvälineiden tuoman eron kartan grafiikassa. Oli jännittävää seurata kuinka erilaiselta oma karttani tulisi mahdollisesti näyttämään, kun saisin sen vihdoin valmiiksi.
Vietettyäni reippaat ja aktiiviset 5 tuntia metsässä tietoja keräten, päätin asettua juomaan kupposen kuumaa kahvia ja syömään eväsleipiä. Etsin itselleni suojaisan ja aurinkoisen paikan, josta minulla oli esteetön näköala läheiselle järvelle, jossa Asettauduin suuren laakean kiven päälle eväineni ja nautin syksyn auringonsäteistä kasvoillani. Taisin jopa hieman torkahtaa siihen suloiseen lämpöön, kun havahduin metsän rapsahteluun ja kevyisiin askeliin. Nousin varovaisesti ja hiljaa ylös, vain kohdatakseni näyn jota en tule koskaan unohtamaan. Tuleva vaimoni (jota en tietenkään silloin vielä tiennyt!) askelsi metsässä punottu sienikori käsivarrellaan. Maantienväriset hiukset oli sipaistu nopealle poninhännälle ja vanha ja kulunut kansitakki oli liian suuri hartioiden kohdalta. Tämä nuori neitonen ei huomannut minua lainkaan, joten minulla oli hyvin aikaa tutkailla häntä hieman tarkemmin. Pidin näkemästäni, siitä että kasvoilla ei ollut meikin hiventäkään, että nainen selkeästi nautti metsässä samoilusta ja siitä että nainen oli valinnut silmälaseikseen kultasankaiset perinteiset lasit, eikä mitään trendihirvityksiä. Koko naisen olemuksesta paistoi vaatimattomuus ja luonnonläheisyys ja se miellytti minua niin paljon, että päätin kerätä rohkeuteni ja lähestyä häntä. Yskäsisin hämilläni ja nainen säpsähti huomatessaan ettei ollutkaan yksin. Nainen nyökkäsi minulle varovaisesti ja oli jo aikeissa jatkaa matkaansa, kun havahduin itse siihen tosiasiaan että nyt jos koskaan minulla olisi mahdollisuus puhua tälle kauniille seireenille, toista tilaisuutta ei ehkä koskaan tulisi. Otin muutaman reippaamman askeleen naisen perään ja kysyin josko hän olisi kahvia vailla. Minulla oli iso termari omasta takaa ja siitä riittäisi meille kummallekkin. Nainen näytti hetken hämmentyneeltä, mutta päätti kuitenkin suostua ehdotukseeni vieno hymy huulillaan. Tein tilaa hänelle kivelle missä olin istunut ja tarjosin myös eväsleipiäni hänelle. Tulikin aika äkkiä selväksi että naisella oli kova nälkä, sillä hän söi kuudesta eväsleivästäni yhteensä neljä. Juttelimme niitä näitä, ensisijaisesti luonnosta ja syksyn kauneudesta. Lopulta päätin kysyä, oliko naisella kenties poikaystävää olemassa? Vastaus jonka häneltä sain teki minut todella iloiseksi, sillä nainen kertoi ettei ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Hän oli opiskellut ja mennyt suoraan vakuutusyhtiöön töihin, aikaa ei ollut liiennyt poikaystäville ja seurustelulle. Nainen kertoi asuvansa läheisen kirkonkylän keskustassa, pienessä yksiössä.
Siinä jutellessamme alkoi aivan yllättäen sataa tihuuttaa ja päätimme jatkaa juttelua naisen asunnolla. Asunnolle saavuettaessa sain huomata miten siisti ja tarkka nainen olli. Kaikki tavarat olivat tip top paikoillaan ja missään ei näkynyt yhden yhtä pölypalloa. Itse olin myös joidenkin mielestä liian tarkka ja esimerkiksi edellinen ja ainut pitkä ihmissuhteeni olikin kariutunut tämän syyn takia.
Istuimme olohuoneen sohvalle ja nainen kysyi olisiko mahdollista että näyttäisin kartta projektiani hänelle? Olin todella mielissäni tästä käänteestä, koska hän oli ensimmäinen nainen joka ilmiselvästi jakoi mieltymykseni karttoihin, metsään ja maanmittaukseen. Aiheesta aloittassamme, siitä ei tullut loppua. Meillä oli niin paljon keskusteltavaa aiheesta, että yhtäkkiä kumpikin meistä huomasi kellon lähentelevän jo puoltayötä. Itse olin polkupyörällä liikenteessä, ja ulkona satoi silti kuin saavista kaatamalla. Nainen, jonka nimeksi tässä vaiheessa oli jo paljastunut 
Mervi tarjosi ystävällisesti sohvaansa minulle yösijaksi. Vähän häpeillen suostuin, mutta salaa olin iloinen tästä käänteestä. Mervi sijasi minulle vuoteen sohvalle ja jäi vielä hetkeksi kanssani juomaan kuppposen teetä, että saisimme paremmin unen päästä kiinni. Tuli ilmi että meitä kumpaakin vaivasi kofeiini yliherkkyys ja jos joimme kahvia ilta kuuden jälkeen, emme saisi unta koko yönä. Olimme tietenkin erehtyneet juomaan kahvia kello 18.16 ja nyt kumpikin meistä ei tuntenut tarvetta mennä nukkumaan, siinä eivät edes auttameet Mervin hauduttamat yrttitee kupilliset. Loppujen lopuksi juttelimme koko yön ja taidettiin siinä muutama suudelmakin vaihtaa. Aamulla päätimme mennä ostamaan kihlasormukset läheisestä kultasepänliikkeestä. Tässä tapauksessa kahvin juominen iltakuuden jälkeen siis oli onnenpotku meille molemmille. Tämän yhden kerran jälkeen emme kuitenkaan ole sitä Mervin kanssa enää erehtyneet tekemään.